sunnuntai 13. joulukuuta 2015

008 Lunta tulvillaan

poni
Ihan ensiksi pikkuinen ilmoitusasia. Kuten olette ehkä huomanneetkin, ei joulukalenteri sujunut meidän osalta kauhean kunniallisesti :D Olemme nyt päättäneet, että jätämme joulukalenterin kokonaan kesken, mutta tehdään kuitenkin joulukuun mittaan vielä pari erikoispostausta!

Tänään ainakin täällä Espoossa satoi maahan ensilumet! Tästä inspiroituneina otettiin ponista vähän jouluisia kuvia ja koristeltiin Jennin talli.

23641471741_0127e29ff9_o23615608992_9044e0b426_o
IMG_7453IMG_7471 IMG_7489Kuvaamista hankaloitti suuresti nopea hämärtyminen, loppua kohti erittäin sankka lumen tuleminen ja se, ettei poni millään malttanut seistä aloillaan lahjuksista huolimatta. Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin muutama onnistunut otos, ja varsinkin pienellä hienosäädöllä Ponista sai oikein hienoja kuvia. IMG_7496IMG_7505IMG_7509IMG_7532IMG_7563
Tänään ehdimme jo hieman aloittaa tallin koristelua, mutta koristeiden vähäisyydestä johtuen jäivät hommat hieman puolitiehen. Poni oli innokkaana auttamassa koristelussa vaikka Kallen mielestä koristeet vaikuttivat hieman vaarallisilta tai vähintäänkin epäilyttäviltä.

Oletteko te jo päässeet koristelemaan tallia tai ottamaan tonttukuvia?

Ines&Jenni

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 10. luukku: Tallirutiini

joulukalenteri kollaasi1
1 Menen yleensä tallille suoraan koulusta / 2 Tässä näkyy Snoopyn kotitalli / 3 Yleensä ensimmäinen asia mitä teen, on käyn vaihtamassa kouluvaatteet ridakamoihin, mutta tänään menin samoissa vaatteissa, kuin missä olin koulussakin / 4 Ennen kun haen Snoopyn sisään teen sille mössöt, että ne on valmiina ratsastuksen jälkeenkollaasi2
1 Haen Snoopyn kamat valmiiksi ja haen sen sisälle tarhasta / 2 & 3 Laitan Snoopylle kilon heinää ja katson, että sillä on vettä juotavana (se ei ihan handlaa vesiautomaattia) / 4 Hoidan Snoopyn aina kunnolla ennen ratsastusta, niin ei tarvitse ratsastuksen jälkeen tehdä niin paljoa
kollaasi3
1 Snoopy valmiina  (muttei niin iloisena) lähdössä työntekoon / 2 Ratsastan yleensä noin tunnin ja tänään mentiin karvasatulalla ja jatkettiin laukan harjoittelua (joka on alkanut sujumaan taas hyvin) / 3 Taluttelen yleensä Snoopya vielä hetken ratsastuksen jälkeen / 4 Yleensä karsinaan tullessa Snoopy ei jaksa odottaa mössöjään tämänkään vertaakollaasi4
1 Snoopy pääsee mössöjen kimppuun / 2 Ratsastuksen jälkeen hoidan taas Snoopyn ja jostain syystä mun kädet näyttää aina tältä lopulta :D / 3 Vien kaikki Snoopyn kamat kaappiin ja pesen likaiset varusteet / 4 Sitten on aika laittaa Snoopy yöpuulle ja lähteä! Näin pimeää oli tänään ennen seitsemää..

Muistakaa vielä käydä linkkaamassa blogeja tänne ja kysymyksiä pistäkää tänne!

- Ines

tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 8. luukku: Ratsastushistoria

joulukalenteri¨
Tämän päivän erikoispostauksena esittelen mun ratsastushistorian, ja sen miten oon tänne päätynyt!

Kaikki alko, kun sain 6-vuotislahjaksi alkeiskurssin Ponikoulussa, joka vielä tollon sijaitsi Marketanpuistossa, Espoossa. Täällä sitten opin ne perusjutut ja ratsastin shetlanniponeilla, joita Ponikoulussa taisi olla 9 kappaletta.

historia4
Pian alkeiskurssini jälkeen, Ponikoulu muutti kauemmas meistä, joten siirryin ratsastamaan Nuuksioon, kun siellä vielä oli ratsastuskoulu. Täällä äitini ihastui Masa-nimiseen hevoseen, jonka me sitten ostimme ja joka näkyy ylemmässä kuvassa. Hevonenhan oli siis alle 160 cm, eli olin tuohon aikaan todella pieni! Se oli myös äitini ensimmäinen ja tähän mennessä myös ainoa hevonen, mutta asiat menivät hyvin.
historia3
historia Vanhempieni erottua jouduimme myymään Masan uuteen, kotiin sillä meillä ei ollut enää varaa pitää sitä. Vaihdoin takaisin Ponikouluun, joka oli muuttanut nyt Siuntioon, Kahvimaalle. Tällöin sain myös ensimmäisen hoitoponini, pienen shetlanninponin, nimeltä Icke. Ratsastin tässä vaiheessa Ponikoulussa useita vuosia, siihen asti kun olin 13-vuotias. Tässä välissä meillä ehti olla äitini kanssa monia vuokrahevosia. Ponikoulu oli kuitenkin lempitallini, ja opin siellä todella paljon! Lisäksi tykkäsin siitä, miten tietyllä tavalla se on todella maalaislainen, mutta asita tehdään kunnolla.

IMG_0269
Talvella 2013 siirryin ratsastamaan Espoonlahden ratsastuskouluun. Siellä ilmoittauduin hoitajahakuun ja päädyin hoitamaan ylemmässä kuvassa näkyvää Justiinaa. Justiina on edelleen mielestäni kivoin hevonen, kenellä olen ratsastanut ja hevonen jolta opin erittäin paljon, etenkin hoitamispuolella. Justiin oli erittäin tammamainen. Se puri ja potki, ja oli muutenkin todella huonokäytöksinen, mutta loppujen lopuksi se hieman kiintyi minuun, eikä ollut minua kohtaan niin paha. Lisäksi hoidin tällä tallilla tallinomistajan hevosta Ludoa, johon en kuitenkaan ikinä kiintynyt niin kovasti, kuin Justiinaan ja kun Justiina myytiin lopahti minulta innostus hoitamiseen. Soukassa myös tapasin Jennin, sekä muita hyviä ystäviä!
IMG_3799
Talvella 2015 lopetin ratsastuskoululla ja aloin vuokrata Cypiksellä Bambia. Aluksi olin hieman hukassa, mutta lopulta vuokraus on kuitenkin ollut minulle parempi, sillä vapautta on enemmän. Lisäksi tykkään tehdä omia havaintoja ja oikeasti oppia tuntemaan ja ratsastamaan yhtä hevosta. Viime kesänä eräs kerta huomasin kuitenkin Bambin olevan epäpuhdas, ja selvisi, että sillä on jaloissa jotain vikaa. Sille määrättiin erittäin pitkä sairasloma, joten oli aika etsiä uusi vuokris.

IMG_7672
Nyt vuokraan siis Snoopya, ja toivon että tulevaisuus tuo tullesaan lisää huippuhetkiä!

Mitä mieltä olitte tästä postauksesta? Itse tykkäsin tosi paljon tehdä tätä ja huomata noista kuvista miten paljon on kehittynyt tässä 10 vuoden aikana!

- Ines

ps. Muistakaa laittaa kysymyksiä tänne ja linkkailla blogejanne tänne!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 6. luukku: Varusteiden esittely

joulukalenteri
Joku ehkä jo huomasikin, että eilen ei luukkua tullut teknisistä vaikeuksista johtuen, joten teen tänään tai huomenna sitten kaksi!

Ensimmäisenä vuorossa on varusteiden esittely, jonka Jennikin teki. Jenni esitteli Kallen varusteita, ja itse ajattelin esitellä mun omia varusteita ja kertoo vähän kokemuksia ja mielipiteitä niistä! IMG_8264
Ensimmäisenä tärkein, eli kypärä! Mulla on nyt päälle vuoden toiminut kypäränä tää Imperial Ridingin Sparkling Starlight. Tää lähti mun matkaan 2014 Horse Showsta ulkonäkönsä ja hintansa vuoks ja oon kyllä ollut tosi tyytyväinen! Tää on suhteellisen kevyt tällaseks kypäräksi ja istuu tosi hyvin ainakin mun omaan päähän. Nätti ulkonäkö on tietty plussaa ja asia mistä oon yllättyny on, ettei ykskään noista reunustavista "timanteista" ole vielä irronnu ja glitteriosakin on pysyny tosi hyvässä kunnossa! Suosittelen ehdottomasti, jos etitte alle satasella hyvää ja nättiä kypärää.
IMG_8266
Hanskoina mulla toimii Roecklit ja nää on se paksumpi malli, eli sopii joka säähän. Nää on kyllä parhaat hanskat, mitä olen käyttänyt ja pysyny tosi hyvässä kunnossa, vaikka mulla on ollut nää useamman vuoden jo!
IMG_8268
Housuja mulla on tällä hetkellä kahet, mutta en valitettavasti löytänyt toisia kuvanottohetkellä. Nää kuvassa näkyvät on Pikeurin Lugana (?) malliset housut. Nääkin on mulla jo jonkun aikaa ollut käytössä eikä kulunut tota paikkaa lukuun ottamatta. Pysyy myös tosi hyvin napakkana, eikä löysty eli voin suositella! Toiset mun housuista Mountain Horsen farkkuset ratsastushousut, joita en käytä niin paljoa, koska farkkuratsastushousut ei oo niin mun mieleen.

IMG_8269IMG_8279
Päällysvaatteina mulla on tollanen FIM Horse Show toppaliivi, jonka alkuperästä mulla ei ole mitään hajua, mutta jotain kautta oon ilmaiseksi sen saanut :D Ja takkina mulla on Kingslandin takki, jonka mallista mulla ei ole varmuutta. Ostin sen kuitenkin kirpputorilta 5 eurolla, mikä on mun mielestä hyväkuntoisesta KL takista erittäin hyvä hinta! Toi on tosi lämmin, mutta kuitenkin hengittävä ja pysynyt ehjänä myös.

IMG_8276
Ensinnäkin pahoittelen, että saappaat on noin likaiset tässä! Mutta tosiaan, mun saappaat on ihan vaan Horzen Elisa - malliset, mutta on tähän mennessä toiminut tosi hyvin, vaikka onkin ns. "halpis"-saappaat. Noi on myös tosi mukavat jalassa, ja istuu ainakin mulle hyvin. Ulkonäkö ei mulle se kaikkein mieluisen, mutta ei sillä toisaalta ole niin väliä, kun en kuitenkaan kisaa.

- Ines

torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 3. luukku: Aina ei onnistu!

joulukalenteri
Tän päivän luukku tuli nyt vähän myöhässä, mutta tosiaan ajateltiin tähän laittaa kuvia, jotka ei oo ihan niin onnistuneita, kuin mitä blogin puolelle yleensä julkaistaan!

IMG_7746 IMG_3980 IMG_3704
inestippuminen IMG_6249 IMG_4724 IMG_4714 jennitippuminen
- Ines ja Jenni

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukalenterin 1. luukku: Joululahjatoiveet + uusi ulkoasu

joulukalenteri
Näin ihan ensimmäisenä ajattelin kertoa, että miten tää Team Jiksin joulukalenteri oikein toimii. Eli me ollaan Jennin kanssa valittu erikoispostauksia, joita tehään joka päivä jouluun asti ja tehään niitä niin, että osan tekee molemmat oman ja osa me tehdään yhdessä. On siis tulossa samoja erikoispostauksia, mutta tuodaan aina jotain erilaista niihin postauksiin, mitä me molemmat tehdään!

Lisäksi vielä sen verran, että jossain vaiheessa joulukuuta on tulossa kysymyspostaus, eli käykääpä pistämässä kysymyksiä tänne! Lisäksi yksi kalenterin luukku tulee olemaan "lempiblogit"-postaus, mihin ei siis ihan kirjaimellisesti listata meidän lempiblogeja, vaan me valitaan ne blogit täältä. Eli jos haluat päästä näkymään meidän blogissa, niin linkkaa blogisi tämän postauksen kommentteihin!

Sitten itse luukkuun!

luukku1

1. Kingsland Delia panta. Mulla oli viime talvena tän tapanen Hööksistä ostettu, mutta se on nyt valitettavasti kadonnut. Toi on mulle ihan älyttömän kätevä, mulla kun on aina tallilla hiukset kiinni. Lisäksi noi on tosi lämpimiä ja suojaa kanssa tuulelta eikä oo pahannäkösiäkään!

2. Topparatsastushanskat. Mulla on nyt jonkin aikaa ollut kateissa nekin ja en vaan pysty ratsastamaan tavallisissa ohkasissa hanskoissa talvisin. Mun sormet jäätyy samantien ja muuttuu toimintakyvyttomiksi, eli näistä olisi oikeasti hyötyä! :D

3. Horze Crescenda Desiree housut. Mähän en varsinaisesti tarvii uusia housuja, mutta noi vaan on mun mielestä tosi kivan näköiset, varsinkin Horzen housuiksi!

4. Kingsland Classic Down Jacket. Tää takki on ollut haaveissa nyt niin kauan kuin jaksan muistaa! Tää on niin lämmin ja mukava päällä ja vielä kivannäkönenkin, harmi vaan että hintaakin löytyy mukavasti.

5. Pidempi putki. Mullahan on tällä hetkellä itelläni vaan se perus 18-55 millinen, jolla ei ihan hirveän hyvin saa hevosia kuvattua. Kyllä sillä pärjää, mutta mieluummin kuvailee oikeasti hyvällä putkella.

Tässä oli tosiaan mun ensimmäinen joulukalenteriluukku, toivottavasti tykkäsitte! Ja tässähän tosiaan oli vaan mun hevosaiheiset joululahjatoiveet, mutta ajattelin, että ehkä on teillekin kivempi jos pysytään aiheessa :D

Lisäksi sain väsättyä just ja just ajoissa tän talvisen ulkoasun! Kertokaas, että mitä tykkäätte :)

- Ines

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

007 Kuulumisia ja vanhoja kuvia

Huomasin tossa vähän aikaa sitten, ettei meillä ole tullut vielä yhtään tavallista ratsastuspostausta. Tähän ainoa syy on se, että pimeää tulee jo neljän maissa tähän aikaan vuodesta ja se hankaloittaa kuvaamista todella paljon. Nyt ajattelin kuitenkin kertoo tähän mun ja Snoopyn kuulumiset, koska viimeisen kuukauden aikana on kerennyt tapahtua kaikenlaista!
IMG_7489
Mullahan on ollut alusta asti Snoopyn kanssa vähän vaikeuksia laukannostoissa, mutta yksi kerta laukat olivat vielä tavallista paljon vaikeampia, kuin mitä ne oli koskaan mun kanssa ollut. Piti ihan oikeasti tehdä työtä sen laukannoston eteen, ja silloinkin siinä kesti puoli kenttää että laukka edes nousi. Muutenkin Snoopy oli huomattavasti jäykempi tällä kertaa.
IMG_7478
Silloin ajattelin, että Snoopylla oli vaan huono päivä, mutta kun muutama seuraava kertakin meni huonosti, niin aloin miettimään, että mikähän tässä nyt mättää. No siinä samalla viikolla tuli Snoopyn omistajalta viestiä, että sillä nyt oikeasti on joku vialla, se oli nimittäin mennyt samalla tavalla omistajan kanssa.

Siinä ruvettiin sitten miettimään, että mikähän Snoopya nyt vaivaa, ja tultiin siihen tulokseen, että kinnerpatit vaivaavat. Snoopylla on siis kinnerpatit, mikä näkyy siinä, että se on vähän hidas lämpenemään ja alku- ja loppuverkat on aina oltava tarpeeksi pitkät. Tähän asti (minun kanssa) ne ei kuitenkaan ollut vielä näin pahasti vaivannut. Ajateltiin sitten, että kelien kylmenemisen ja laidunkauden loppumisen (-> luontaisen liikkumisen väheneminen) takia kinnerpatit ois pahentunu ja alettiin laittaa aina ennen ratsastusta aina iso kerros Joint Control - voidetta kintereisiin.
IMG_7582
Meno kuitenkin jatkui samanlaisena, ja yhdessä vaiheessa oli jo niin paha, ettei laukka noussut enää ollenkaan. Alettiin sitten juoksuttamaan aina ennen ratsastusta, josko se auttaisi vähän avaamaan niveliä ja helpottamaan "kipua". Eli aina ennen ratsastusta juoksutin kymmenisen minuuttia ja annoin vaan laukata. Tämäkään ei kuitenkaan antanut tulosta ratsastuspuolella, vaan laukka oli edelleen tosi hankala nostaa.
IMG_7119
Noin viikko sitten Snoopylla kävi valmentaja selässä ja hän sitten totesi, että eihän tämä ole kipeä vaan työtävieroksuva! Ja kyllähän ne laukat sitten sieltä nousi. Omistaja kävi sitten muutaman kerran tämän valmentajan tunneille ja itsekin olen pian menossa! Mutta Snoopylla ei siis ole mikään vialla tai paikat kipeänä, se vaan ei halunnut laukkaa nostaa. Nyt pari viimestä kertaa ollaan vaan tehty tosi paljon siirtymisiä ja väistöjä, että se oikeasti kuuntelee pohjetta ja laukatkin on noussut hyvin.
IMG_7023
Muistakaahan myös, että enää pari päivää joulukalenterin alkamiseen! Eli vielä on aikaa käydä laittamassa erikoispostausehdotuksia tänne ja kysymyksiä tänne :)

- Ines